Tietoa
Hei, olen Tarja. Tervetuloa blogiini, josta löydät herkullisia reseptejä niin arkeen kuin juhlaankin, sekä veden kielelle nostattavia ruokakuvia. Ruokaohjeeni ovat pääasiassa helpoja kotiruokia, jotka valmistuvat edullisista raaka-aineista ja ovat melko nopeita valmistaa.
Keväällä 2019 jumppailin ja tanssitin vielä ahkerasti muita ihmisiä, mutta sitten loukkasin polveni tapaturmaisesti. Tämä muutti vuosia totuttua elämänrytmiäni todella paljon. Keksinkin uudeksi harrastuksekseni kokkaamisen ja leipomisen. Nythän minulla on sitten sitä aikaa. Olen siis itseoppinut nämä kokkitaidot ja kokeilemallahan se selviää vielä paremmin. Ainankin tyttäret ja vävyt pitävät kovasti kokkauksistani.
Pääsääntöisesti idea lähti siitä, että halusin hyödyntää nettiä ruokaohjeiden säilyttämiseen kuvien kera. Tämä on moderni tapa tehdä "ruokakansiotakin". Joten päätin sen tehdä blogina ja jakaa ohjeet muillekin.
Elämäni pitää aktiivisena kultainennoutaja Vilma, joka vie minut lenkille useamman kerran päivässä. Nautin hirmuisesti luonnossa liikkumisesta, luonnon heräämisestä, kaikenlaisista luonnon äänistä ja väreistä.
Rakastan myös kukkia ja puutarhan hoitoa ja minulla onkin nyt myös uusi kanava youtubessa "Kukkia ja makuja". Sinne laittelen videoita puutarhan hoidosta, kukista ja kokkailuistakin. Otapa siis seurantaan sekin.
Ota myös seurantaan instagram-tilini @waterontongue, koska siellä on paljon ajankohtaisia reseptejä, jotka kaikki eivät heti ehdi tänne nettisivulleni.
Reseptejäni löydät myös soppa365 -sivulta nimellä "vesikielellä".
Maukasta elämää toivottaen,
Tarja Pasanen
Kotikokki, Suomi-Finland 🇫🇮 , Jyväskylä
Yhteydenottolomake:
(Jos haluat, että vastaan sinulle takaisin, niin laitathan sähköpostiosoitteesi mukaan.)