Perunasalaatti
28.12.2021
Vuosi vaihtuu pian ja mikä onkaan helpompaa tarjoiltavaa ja suolapalaa, kuin maukas perunasalaatti. Perunasalaatti kannattaa tehdä valmiiksi muutamia tunteja aikaisemmin ennen tarjoilua, (tai jo edellisenä iltana) että maut ehtivät tasaantumaan ja kastikekkin imeytymään perunoihin kunnolla. Omena muuten tuo perunasalaattiin ihanaa raikkautta, joten suosittelen kokeilemaan. Tätähän voi syödä koko juhlaviikonlopun siltänäänkin! Nam :)
Hyvää Uuttavuotta!
Perunasalaatti
Ohje:
- 4 isoa keitettyä perunaa (tai pieniä perunoita keitettynä n. 12-15 kpl)
- 1 iso sipuli (tai kevät/syyssipulia)
- 1 omena (Golden)
- 1-2 kpl suolakurkkua
- 3 rkl silputtua ruohosipulia tai kevätsipulin varsia
Pilko perunat,sipuli, omenat ja kurkut pieniksi kuutioiksi tai paloiksi kulhoon ja silppua mukaan myös ruohosipuli. Sekoita hyvin.
Valkosipulinen-sinappikermaviilikastike
Ohje:
- 2 dl kermaviiliä
- 1 rkl sitruunamehua
- 1 rkl hunajaa
- 1-2 murskattua valkosipulin kynttä (pieniä)
- 1 rkl tavallista sinappia
- 1 tl Dijon-sinappia tai Maille siemensinappia
- suolaa, maustepippuria
Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään ja jätä maustumaan tai kaada perunasalaattiin ja sekoita hyvin.
Maukasta perunasalaattia saat,kun sekoitat kastikkeen salaatin sekaan ja annat maustua yön yli! Koristele perunasalaatti ennen tarjoilua ruohosipulilla tai kevätsipulin varsien silpulla.
Vinkki: Kaikki eivät pidä kastikkeista, joten voit myös tarjota kastikkeen erikseen!